Rahapelien kuvasto populaarikulttuurissa – mitä Suomi voi oppia elokuvista?

Rahapelit ovat olleet pysyvä osa populaarikulttuuria aina klassisista kasinoelokuvista nykypäivän tv-sarjoihin. Elokuvissa rahapelaaminen esitetään usein jännityksen, taidon ja riskin kautta, ja tämä kuvasto on vaikuttanut siihen, miten yleisö mieltää kasinot ja pelaamisen. Suomessa aihe on ajankohtainen myös siksi, että rahapelijärjestelmää on uudistettu ja pelaamisen markkinointia rajoitettu lailla (valtioneuvosto.fi).

Kasinoelokuvat ovat määrittäneet rahapelien mielikuvan

Kolme elokuvaa nousee esiin lähes kaikissa keskusteluissa kasinoiden elokuvakuvastosta. Ne ovat muodostaneet sen visuaalisen ja tarinallisen pohjan, johon myöhemmät kasinokohtaukset yleensä nojaavat (rooleissa.com).

Martin Scorsesen Casino (1995) sijoittuu 1970- ja 1980-luvun Las Vegasiin ja kuvaa mafian otetta kasinoliiketoiminnasta. Elokuva näyttää kasinon arjen sekä glamourin että taustalla tapahtuvan valvonta- ja petostentorjunnan kautta. Casino Royale (2006) puolestaan rakentaa koko juonensa korkeiden panosten Texas hold ’em -turnauksen ympärille, jossa James Bond pyrkii ajamaan kontraehdon Le Chiffren vararikkoon. Ocean’s Eleven (2001) on rakenteeltaan ryöstöelokuva, mutta sen kuvasto – korttipöydät, kolikkopelit, ruletti ja valvontajärjestelmät – on vahvistanut käsityksen kasinoista tyylikkäinä ja teknologisesti kehittyneinä ympäristöinä.

Rahapelit suomalaisessa populaarikulttuurissa

Suomalaisessa elokuvassa ja televisiossa rahapelit näkyvät usein arjen ja äkkirikastumisen kautta. Lottoteemaisiin teoksiin lukeutuvat muun muassa Lottovoittaja UKK Turhapuro (1976) ja Kaikki oikein (2018), ja tv-puolella esimerkiksi sarjat Seitsemän (2001) ja Downshiftaajat (2015–2020) (fi.wikipedia.org). Ulkomaisista kasinoelokuvista poiketen suomalaiset tarinat käsittelevät rahapelejä tyypillisesti lottoon ja äkkirikastumiseen liittyvinä ilmiöinä arkisten ihmissuhteiden rinnalla.

Myös suomalainen televisio on käsitellyt rahapelaamista jo vuosikymmeniä. Ylen mukaan 1970-luvun tv-ohjelmat pyrkivät pehmentämään pelaamisen negatiivista kuvaa, kun taas 1990-luvulta alkaen aiheesta alettiin puhua kriittisemmin pelihimon syitä selvittäen (yle.fi). Kuva- ja mainontahistoria on ollut osa samaa kehitystä: jo 1960-luvulla kampanjoissa käytettiin voimakkaita mielikuvia pelaamisen seurauksista (aviisi.fi).

Mitä Suomi voi oppia elokuvista?

Elokuvien tapa yhdistää glamouria, jännitystä ja henkilökohtaista draamaa selittää, miksi rahapelit ovat viihteessä niin vetovoimainen aihe. Sama yhdistelmä on syy, miksi Suomen lainsäätäjä on kiinnittänyt erityistä huomiota siihen, missä ja miten rahapelejä saa markkinoida: laki rajoittaa markkinoinnin kanavia ja kieltää muun muassa vaikuttajamarkkinoinnin (valtioneuvosto.fi).

Populaarikulttuurin rahapelikuvastosta on hyötyä myös suomalaisessa viestinnässä ja tarinankerronnassa:

• Riskin ja palkkion tasapaino: elokuvat osoittavat, miten voiton ja menetyksen välinen jännite kantaa tarinaa ilman, että pelaamista tarvitsee romantisoida.
• Visuaalinen kieli: kasinoiden estetiikka – valot, äänet, valvonta – on vakiintunut osa yleisön sanastoa, jota myös kotimaiset tuotannot voivat hyödyntää tai kääntää päälaelleen.
• Kriittinen näkökulma: suomalaiset tv-ohjelmat ovat siirtyneet pelaamisen normalisoinnista sen haittojen tarkasteluun, ja sama liike näkyy nykyisessä sääntelyssä.

Vertailukohtaa rahapelien eri ulottuvuuksiin tarjoaa esimerkiksi Superonni Kasino, jonka kautta nykypelaamisen muotoa voi verrata elokuvissa nähtyyn klassiseen kasinokuvastoon.

Lähteet

• Valtioneuvosto: Rahapelien järjestäminen avataan osittain kilpailulle
• Yle: Kun raha peliautomaattiin kilahtaa, sielu toiveiden taivaaseen vilahtaa
• Aviisi: ”Suomi on kuin Nevada, mutta me ei vain tajuta sitä”
• Rooleissa.com: Kasinokulttuuri elokuvissa ja suomalaisessa peliteollisuudessa
• Wikipedia: Lotto